tiistai 7. elokuuta 2007

Paluu alanyysiin

Sunnuntaina 29.7. , pari päivää blogini aloittamisen jälkeen olin jo tekemässä syvällistä alanyysiä siitä, mikä saa yli viisikymppisen naisen kyhäämään itselleen oman blogin. Toinen mieltäni askarruttanut kysymys oli blogini ulkoasu ja siinä erityisesti tuo väri.

Valitettavasti kukaan ei ole vaivautunut minua auttamaan tämän itsealanyysin teossa.

Syvällisen pohdinnan tuloksena olen päätynyt siihen, että olen yhä edelleen säilyttänyt elämälle uteliaan mielenlaadun. Kun elämä näyttää yhä enemmän siirtyvän tänne sähköiseen maailmaan chattäilyineen, sähköposteineen ja messengereineen, niin lienee parasta opetella blogienkin käyttö.

Koska tämä on kuitenkin minulle niin uutta ja outoa ja en muutenkaan ole mikään virtuoosi näissä tietoteknisissä jutuissa, niin ruskea väri tuntui turvalliselta. Hitaasti, mutta varmasti olen kyllä edennyt. Olen jo uskaltautunut yhden kuvankin laittamaan ja myös tuota kysely –työkalua käyttämään.

Edistymisen kunniaksi palkitsenkin itseäni ruusulla. Mahtaako kenenkään toisen kukkapenkissä kasvaa noin mahtavaa yksilöä?

Ei kommentteja: