Katkesi kuin kanan lento

- kesäloma, meinaan. Siihen loppuivat leppoisat ajatuksen lennättelyt aamuhesarin ääressä.

Ei voi kuin oikein hämmästellä itseään, että näinkö minulle tosiaan käy. Näin totaalisestiko annan työasioitten taas nielaista päiväni? Näinkö tämä menee, että työ ovat aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä mielessä?

Usko ikuiseen elämään

Puolalainen runoilija Tadeusz Rozewicz jatkaa runossaan:

”… minä pidän vanhoista naisista

ryppyisistä naisista

motkottavista mummoista

he uskovat ikuiseen elämään

he ovat maan suola

puun kuori

he ovat eläinten nöyrät silmät

he näkevät pelkuruuden ja sankaruuden

suuruuden ja pienuuden

oikeissa suhteissa

arkipäivän vaatimuksiin…”

Lohduttavaa, että joku pitää meistä…

näkee sen kokemuksen ja hiljaisen tiedon, joka meihin kätkeytyy…

sen, jonka avulla niin usein voimme asettaa asiat oikeisiin suhteisiinsa…

Tänään istuin seitsemän tuntia kokouksissa.

Nyt yritän laittaa sen kaiken oikeisiin suhteisiinsa ja uskoa ikuiseen elämään.

Vanhat naiset

Eilinen matkani alkoi paluuna vanhaan työyhteisööni. Kuinka se nostattikaan mieleeni puolalaisen Todeusz Rozenwiczin runon säkeitä:

”Vanhat naiset ovat tuhoutumattomia,

he hymyilevät lempeästi.

Jumala kuolee.

Vanhat naiset nousevat niin kuin joka päivä

aamun sarastaessa ostavat

leipää, viiniä, kalaa.

Sivilisaatio kuolee.

Vanhat naiset nousevat aamun sarastaessa

avaavat ikkunat,

siivoavat roskat.

Ihminen kuolee.

Vanhat naiset pesevät ruumiit.

Istuttavat kukkia haudoille.”

Matkalla

”Jokainen päivä on matka,

jokainen ihmissuhde on matka,

jokainen kirja on matka.”

Minkähän matkan aloitan tänään 13.8.?

Aamun aurinko näyttäköön sille tien.

Jyssystä vielä

Eilisessä (10.8.) Helsingin Sanomien NYT –liitteessä ollut Jyssyn haastattelu jäi hyvin vahvasti mieleen. Ehkä paristakin syystä; siitä, että Jyssy avoimesti tunnusti olevansa Sauli Niinistölle kateellinen. Toiseksi Jyssy tunnusti olevansa keskiverto savolainen mitä kierouteen tulee: kutosen kieppeillä asteikolla 1-10. Näin siis omasta mielestään. Joku toinen voisi olla toista mieltä.

Oikein kiero savolainen on kuulemma sellainen, että kun sen panee kirnuun, niin männällä ei osu.

Kuinka Jyssy kaataa naisen

NYT se sitten tiedetään ( 10.8.. http://nyt.hs.fi/),

miten Karki Jytäinen, eli Jyssy alias Jyrki Katainen kaataa naisen.

Toivottavasti NYT-liittteen reportteri ottaa seuraavalla kerralla Jyssyltä selvää, kuinka hän on aikanaan päätynyt Jim Carreyn stuntmaniksi ja kuinka hän aikoo nyt valtionvarainministerinä sukkuloida kahden vaativan roolin välillä.

Kiitos Nalle, kiitos

Kiitos Nalle, kiitos

kiitos että varoitit 9.8. (http://www.hs.fi/talous/) siitä, että huippu osake- ja sijoitusmarkkinoilla on saavutettu. Ei niin, että minulla mitään osakkeita tai sijoitusrahastoja olisi. Mutta eihän sitä tiedä, jos viikonvaihteessa tulee lottovoitto. Sitä saattaisi ymmärtämätön äkkisältään työntää setelitukot ties minne. Joten kiitos Björn vielä kerran. Jos satut lukemaan tämän, niin otapa yhteyttä.. Kyllä minä sinulle pullakahvit keitän, kun noin tärkeän uutisen kerroit. Voidaan samalla jutella, minne minun kannattaisi tuleva lottovoitto sijoittaa.

Paluu alanyysiin

Sunnuntaina 29.7. , pari päivää blogini aloittamisen jälkeen olin jo tekemässä syvällistä alanyysiä siitä, mikä saa yli viisikymppisen naisen kyhäämään itselleen oman blogin. Toinen mieltäni askarruttanut kysymys oli blogini ulkoasu ja siinä erityisesti tuo väri.

Valitettavasti kukaan ei ole vaivautunut minua auttamaan tämän itsealanyysin teossa.

Syvällisen pohdinnan tuloksena olen päätynyt siihen, että olen yhä edelleen säilyttänyt elämälle uteliaan mielenlaadun. Kun elämä näyttää yhä enemmän siirtyvän tänne sähköiseen maailmaan chattäilyineen, sähköposteineen ja messengereineen, niin lienee parasta opetella blogienkin käyttö.

Koska tämä on kuitenkin minulle niin uutta ja outoa ja en muutenkaan ole mikään virtuoosi näissä tietoteknisissä jutuissa, niin ruskea väri tuntui turvalliselta. Hitaasti, mutta varmasti olen kyllä edennyt. Olen jo uskaltautunut yhden kuvankin laittamaan ja myös tuota kysely –työkalua käyttämään.

Edistymisen kunniaksi palkitsenkin itseäni ruusulla. Mahtaako kenenkään toisen kukkapenkissä kasvaa noin mahtavaa yksilöä?

Kerjäläiset keskuudessamme

Joka aamuinen tiedonantajani Helsingin Sanomat uutisoi tänään sivulla A8, http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/ kuinka kerjäläiset ovat vakiintuneet Helsingin keskustan katukuvaan. Eli ei riitä, että Helsingissä olisi tänä kesänä vaan haissut (kirvatko vai raha?). Hajun ja humalaisten örveltäjien lisäksi kulttuuriimme täyin kuulumattomat kerjäläiset ovat vallanneet jalkakäytävät.

Helsinkiläisille uutisena, että arvatkaas miltä pikkukaupungin asukista tuntuu, kun meilläkin humalaisten örveltäjien lisäksi haitaria vinguttavat kerjäläiset ovat pesiytyneet joka nurkalle kaupungin keskustassa. Osaisivat edes soittaa.

Mutta on se niin väärin, jos viranomaisemme vain nostavat kätensä pystyyn asian edessä: ei mahdeta mitään. On vaan odotettava pakkasia, niin kyllä ne sitten häipyvät. Suoraan sanottuna, minua kiukuttaa kun ei edes kauppaan voi mennä väistelemättä oven pieneen linnoittautunutta kurtun vinguttajaa.

Kun lisäksi jouduin joku vuosi sitten yksin ajellessani sellaisen rihkamaa kaupittelevan joukon pysäyttämäksi, niin itse asiassa minua jopa pelottaa.

Pistos sydämeen

Taas tuli pistos sydämeen aamun Hesaria (http://www.hs.fi/) lukiessa. Siellä sivulla D3 (löytyy myös Hesarin digilehdestä) kerrotaan varsinaisen kuningaslajin eli puhelinmyynnin ankeasta arjesta. Asiakkaat ovat usein niin ilkeitä, että itku tulee. Hetkinen! Onko oikein puhua asiakkaasta silloin, kun joku tunkeutuu kotiini vaikkakin puhelimen välityksellä ja yrittää tyrkyttää minulle jotain sellaista, mitä en halua enkä tarvitse. Olenko minä silloin asiakas? Pikemminkin pitäisi sanoa, että olen puhelinterrorin uhri. Olen kyllä yrittänyt ymmärtää soittajaa. Eihän hän tätä systeemiä ole luonut. Hän vain yrittää parhaansa mukaan tienata päivittäistä elantoaan.

Niinpä olenkin kehittänyt oman, mielestäni aika lempeän menetelmän puhelinmyyjän karkottamiseksi.

Vastaan puhelimeen. Kun myyjä aloittaa oman myyntipuheensa, minä alan huutaa puhelimeen haloota monta kertaa peräkkäin ihan kuin kuuluvuus olisi mennyt. Ja sitten suljen puhelimen. Sitkeä myyjä yrittää tietenkin vielä toisen kerran yhteyttä. Silloin toistan saman haloooo, haloooo, halooo – karkoitushuutoni. Tähän mennessä tämä konsti on ollut ilmeisen tehokas. Haloooo –äänenikin on vielä sellainen, että soittaja on varmasti ollut vain onnellinen, ettei kaupanhierontaa ole tarvinnut pitemmälle jatkaa.

Luulen, että on muitakin konsteja puhelinmyyjien karkottamiseksi. Niistä olisi kiva kuulla. Voisi joskus vaihtelun vuoksi kokeilla jotain uutta kikkaa.

Vihainen nainen

Blogini näyttää päivittyneen. Miksihän tuo päivitysasia alkoi minua niin rassaamaan. Enhän tässä itsekään ole enää mikään tämänpäiväinen. Joku voisi sanoa, että viimeinen käyttöpäivä on mennyt jo ajat sitten.

Naisena ei muuten saisi antaa asioitten ärsyttää tai suututtaa vihastumiseen asti mikäli tänään 4.8. Hesarin sivulla B5 olleeseen amerikkalaistutkimukseen on uskomista – ja miksikä en uskoisi. Juttu löytyy myös Hesarin digilehdessä, http://www.hs.fi/ulkomaat/

Kyseisen tutkimuksen mukaan vihaa osoittamalla ihmiset pyrkinevät näyttämään, että heillä on oikeus hallita muita. Naisen on varsinkin työpaikalla syytä olla osoittamatta vihaa päinvastoin kuin miehen. Siinä missä vihaisen miehen status kohoaa toisten silmissä, vihaista naista ei suvaita. Pitää leikata tuo uutinen ja viedä työhuoneen seinälle, jotta muistaisin taas olla oikein nöyrä ja kiltti, kun työt alkavat.

Nyt pitää kysyä viisaammilta.

Blogilista ilmoittaa, että blogini on päivitetty viimeksi 31.7.

Olen kuitenkin kirjoittanut blogiini viimeksi 2.8. Eikö blogini päivitykään samanaikaisesti?

Olenpas minä tyhmä. Mutta olisin myös kiitollinen, jos joku voisi antaa valoa tähän mieltäni askarruttavaan ajatukseen. Yritin kyllä löytää vastausta tuolta blogilistan useimmin kysytyistä kysymyksistä – mutta turhaan. Ehkä pitäisi mennä uudestaan lukkarille lukuoppiin.

Wagner my Friend

Ihanaa! Myös Wagner on aloittanut bloggauksen. Katso 2.8.: www.hs.fi/viivijawagner/

Nyt voimme yhdessä opetella ja ihmetellä. Tästä tulee kivaa!

Laki se on oltava

Palaan vielä eiliseen teemaan. Kännykkään puhumista ajaessa kyllä säädellään, mutta entäs tupakointia? Minulla on pari polttavaa kaveria (naisia molemmat), joitten kyydissä joudun silloin tällöin olemaan.. He ovat kyllä hyvin kohteliaita ja kysyvät voivatko polttaa. Samaan aikaan oheisviestintä osoittaa, että kysymykseen on vain yksi oikea vastaus.

Kylmä hiki nousee otsalle, kun muistelen sitä touhua ja tohinaa, mikä ratin takana syntyy sytkäriä tai tupakoita etsittäessä. Auton oma tupakansytytin on tietenkin rikki ja se ”pitihän sen tulla mukaan” –sytkäri on piiloutunut jonnekin laukun pohjalle, takin takuihin, hanskalokeroon tai ties minne. Tupakka-aski on samanlainen piiloutuja. Jos sytkäriä tai tupakoita ei mistään löydy, niin voi sitä vieroitusoireitten tuskaa ja ahdistusta ennen kuin seuraava kauppa tai bensa-asema löytyy.

Ihmettelen myös sitä, että poltettu tupakka on aina ehdottomasti heitettävä ikkunasta ulos. Sitä ei missään nimessä voi tumpata tuhkakuppiin, koska tumpit jäisivät haisemaan ja pilaamaan auton ilman. Ei ole yksi eikä kaksi niitten kertojen määrä, kun ulos heitetty, tumppaamaton sätkä pyörähtää ilmavirran mukana kaverini syliin, niskaa tai jonnekin takapenkille.

On se todella väärin, jos vain kännykän käyttö on ajon aikana kielletty ja tupakoitsijat saavat touhuta ratin takana, mitä mieluilevat. Pikimmiten tulisi saada aikaan laki, joka kieltää kuljettajan sauhuttelun ajon aikana. Eihän sitä tietenkään kukaan kunnon tupakkamies tai – nainen noudattaisi, mutta olisipahan edes laki olemassa.